Taas se alkoi, jostakin ihan pienestä.
Sinua harmittaa jokin, mitä tein.
Tällä kertaa se oli huomautus vaatteistasi lattialla, viimeksi pilaantuneesta maidosta jääkaapissa.
Näen sen silmistäsi, kun hermostut.
Olen jo oppinut että silloin on järkevää olla ihan hiljaa.
Sinä meluat ja paiskot tavaroita,
minä olen vain ihan hiljaa, sillä olen oppinut että niin on parasta,
meille molemmille.

Kun olet mekastanut riittävästi otat käyttöön aseen,
 jonka tarjoan sinulle hopealautasella.
 "miksi et sano mitään?" sinä kysyt.

 Ja minä olen vain ihan hiljaa,

hiljaa, koska tiedän että sitä vastaan et voi riehua,

 hiljaa, koska tiedän sillä tavoin saavani yliotteen tilanteesta,

 hiljaa, koska se ärsyttää sinua eniten.

 Hiljaa koska minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa.